Monta nimeä...

Tästä se alkaa. Kun Mustikka syntyi,sain hyvältä ystävältäni ihanan kortin,jonka takana oli tämä Johanna Venhon runo Monta nimeä (lastenrunokirjasta Puolukkavarvas). Olin niin liikuttunut. Runo tuo edelleen palan kurkkuuni,enkä voi edes lukea sitä niin, ettei minua alkaisi itkettää.
Kolmas kerta toden sanoo.Niin nytkin.Vasta kolmannella kerralla vihdoin saimme suloisen kuopuksen syliimme. Reippaan isosiskon pikkuruisen siskon.
Ne on meidän Mansikka ja Mustikka.
Katsotaan,kuinka monta nimeä neidit saakaan näiden vuosien aikana.

Sä oot pihlajanmarja,

oot leijonanharja,

hahtuvakerä ja silmäterä,

oot manteli ja riisipuuro,

lämmin kesäsadekuuro,

puunlatvan läpi auringonvalo,

punamullalla maalattu talo,

oot mansikkapuutarha, sienikori

ja aamuvarhaisella kauppatori,

oot jäniksenpoika ja kultakala,

taskussa lämmennyt kaarnanpala,

oot tikan koputus koivupuussa

ja hunaja joka sulaa suussa,

oot sylikäärö ja kainalokana,

oot maailman kaikkein kaunein sana