Aika menee niin nopeasti. Mun pienestä vauvasta on kuoriutunut taitava,kaunis tyttö,joka päättää esikouluvuotensa huomenna.Neiti itse pursuaa iloa; "Enää yksi päivä!" ,mutta Äiti on haikeuden musertama.Tänään leivottiin päiväkodin tädeille kakkua ja vietiin hieno kortti,jossa Mansikka kertoi,miksi päiväkodin tädit on ihania:
-Ne halaa jos tulee verta nenästä
-Nauraa,paitsi eskariope,joka itkee kun me lauletaan.Mut sekin itkee ilosta
-Opettaa lukeen ja sopiin riitoja
-On tehny meidän kans retkiä
-Opettanu paljon asioita
Niin.Päiväkotiaika on ollut ihanaa ja meillä on ollut aivan upea päiväkoti.Se,että suurinosa tädistä ja sedistä on ollut siellä kymmeniä vuosia,kertoo paikan hyvästä hengestä. En ikinä unohda sitä,kun päiväkodin johtaja tuli tarjoamaan apuaan miehen ollessa työmatkalla. "Jos haluat,voin tulla viikonloppuna viemään koiria tai viedä Mansikkaa puistoon."hän sanoi. Sydämellisiä ihmisiä.Ei ihme,että lapset viihtyvät.
Tulee niin ikävä.
Haikeuden suuri tunne on myös Mansikkaa kohtaan.Kesän jälkeen pienen pitäisi pärjätä isossa maailmassa.Velvollisuudet alkavat ja huoleton lapsuus on ohi.
"Mut Äiti lapsien täytyy kasvaa aikuiseks"-Sanoo mansikka aina,kun takerrun pieneen käsivarteen ja leikin itkevää.
Huomenna en vain leiki,vaan itken ihan oikeasti.
Mutta lupaan,että yritän olla reipas ja iloita myös!